N-Clean puhdistaa, kehittyy ja kasvaa
Sillä siisti!
N-Clean on raikas ja tuore perheyritys, jonka johtomiehestä välittyy aito innostus, osaaminen ja arvostus alansa ammattilaisia kohtaan. Näistä palikoista on kuudessa vuodessa kehittynyt kirkas kasvuyritys.
Rauno Nurmi ei lähtenyt kuusi vuotta sitten yrittäjäksi puhtaalta pöydältä. Ei pöydällä mitään sotkujakaan ollut, mutta tukeva ja siisti pino alan kokemusta kylläkin, aluksi tekijänä, sitten yrittäjänä ja kaupanteon jälkeen taas tekijänä.
– Työskentelin aluksi hotelli- ja ravintola-alalla. Sen työn sivutoimisesta ikkunoiden pesemisestä koko homma tavallaan alkoi. Ensin kysyttiin, että voisitko pestä ikkunat, ja vähän myöhemmin, että hoitaisitko koko talon. Hotelli ja ravintola olivat ennestään tuttuja työympäristöjä, ja pian alkoi kokemus karttua siivoushommistakin. Vuonna 1995 sitten perustimme vaimoni kanssa oman yrityksen, jonka nimi oli Aluesiivousyhtiöt Oy, valottaa toimitusjohtaja Rauno Nurmi taustoja.
Yrittäjyyden hulluus
Uuden vuosituhannen alkupuolella siivousalan suuret olivat ostoksilla, ja siinä tilanteessa myös Nurmet myivät yrityksensä. Engel-Yhtymä osti Nurmen perheyrityksen vuonna 2001. Rauno Nurmi jäi uuden isännän palvelukseen kolmeksi vuodeksi, kunnes vuonna 2004 ISS Palvelut Oy osti Engelin.
– Kolme vuotta toisen palveluksessa osoitti, että osaan minä olla töissäkin, Engelin johtoryhmän jäsenenä ollut Nurmi naurahtaa ja jatkaa.
– Kilpailurajoitukset olivat ohi, asiakkailta tuli yhteydenottoja ja itsestä tuntui siltä, että nyt on aika taas tehdä jotain uutta. Tunsin asiakkaat, heidän ongelmansa ja tarpeensa eikä yrittäjyyden hulluus ollut kadonnut mihinkään.
Ei tähtitiedettä
Näistä lähtökohdista Nurmet perustivat uuden yrityksen, N-Clean Oy:n. Kuudessa vuodessa yritys on kasvanut ja kehittynyt vauhdilla. Liikevaihto on harpponut vähintään viidenneksen loikkia vuosittain, henkilöstömäärä on jo noin 1 500 ja toiminta laajentunut Ivaloa myöten.
– Yhtiön kotipaikka on tiukasti Turussa ja koko johto keskittynyt tänne Aurajoen rantaan. Pienemmät toimipaikat ovat myös Helsingissä ja Tampereella, ja konserniin kuuluvat Pohjois-Suomessa toimiva KA-RA Siivous, Lempäälän Aluesiivous, ja Ivalossa toimiva pesula Lappipesu.
– Kasvu on tärkeää, mutta jatkuva yrityksen kehittäminen vielä oleellisempaa. Tämäkään homma ei ole tähtitiedettä, mutta koko ajan on parannettavaa asiakkaan palvelemisessa ja uusien toimintamallien käyttämisessä. Ja minä osaan ainakin kehittää aina päiväni täyteen, Nurmi hymyilee.
N-Clean on erityisesti kehittynyt palvelemaan hotellien, ravintoloiden, liikekiinteistöjen, toimistojen sekä taloyhtiöiden tarpeita. Kauppakeskus IdeaPark on yksi valtavan suurista kohteista, ja tulevaisuudessa toiminnan kasvua tapahtunee Espoossa.
– Olimme IdeaParkissa mukana jo siinä vaiheessa, kun ei kukaan oikein tarkkaan vielä tiennyt, mitä sinne korpeen oikein rakennetaan, Nurmi letkauttaa.
– Nyt olemme mukana Espoon Hongan hallihankkeessa osakkaana. Katsotaan, mitä mahdollisuuksia siitä kehkeytyy. Paikoilleen ei ainakaan näissä hommissa kannata jäädä, joten parempi olla mukana kun mahdollisuuksia avautuu.
Tekijät ja arvostus
Myyntimiehenä Nurmi on tunnetusti ahkera ja aikaansaava mies. Vuosien varrella aktiivisen työn tuloksena on syntynyt myös vahva ammatillinen verkosto, ja asiakkaansa toimitusjohtaja tuntee erittäin hyvin. Asiakkaiden palvelemisessa maalaisjärki auttaa usein kohti kehittyneempiä toimintamalleja. Esimerkkinä Nurmi heittää hotellin kokoustapahtuman mallia yksi siivoaa, toinen kattaa ja kolmas tarjoilee.
– N-Clean voi hoitaa koko kokouksen ja siihen tarvitaan yksi ammattilainen.
– Voimme siis hoitaa siivouksen, kiinteistöhuollon, aamiaistarjoilun, tiskauksen, saunaosastojen hoidon tai kokousisännöinnin, miten vaan asiakkaalle parhaiten passaa, tiivistää Nurmi.
Arvostus on sana, jota ei välttämättä siivousalaan yhdistetä. Rauno Nurmi yhdistää ja vahvasti.
– Totuushan se on, että ei kai kukaan sano, että olen lapsesta asti halunnut siivoajaksi. Ihminen, ämpäri ja moppi – yhdistelmä on kuitenkin mennyttä maailmaa, sillä käytössä on teknistyneet välineet ja aineet. Hyvinkin erilaiset kohteet asettavat myös omat vaatimuksensa.
– Ennen kaikkea arvostus lähtee meistä tekijöistä itsestämme. Me arvostamme asiakkaita ja työntekijöitämme. Ja jokainen varmaan viime kädessä arvostaa tekijöidemme työn tulosta, sillä puhtaassa toimistossa on mukava työskennellä eikä kukaan halua yöpyä sotkuisessa hotellihuoneessa.
– Tässä työssä meidän täytyykin onnistua joka ikinen päivä. Se on sillä siisti, Nurmi heittää.
