Tekes vauhdittaa Tilikeskus-Yhtiöiden kykyloikkaa - Asiantuntijapalveluita liiketoiminnan tueksi

Postitettu 04.09.2017

Turun Tilikeskus-Yhtiöiden omistajayrittäjä Tapio Peltomäki (oik.) ja Stara Consultingin valmentaja Patrick Stara vetävät projektia, jonka avainsanoja ovat asiantuntijuus, digitaalisuus sekä kansainvälisyys.

Turun Tilikeskus-Yhtiöt on jatkuvasti kehittänyt toimintaansa taloushallintoalan voimakkaasti muuttuvassa ympäristössä. Suurin muutos on kuitenkin vielä edessäpäin.

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa kasvuun ja uudistumiseen. Turun Tilikeskus-Yhtiöt on alansa ensimmäinen yritys, joka on saanut Tekesin tukea toimintansa kehittämiseen.

– Erittäin merkittävä ja arvokas asia meille. Tekesin tuki vauhdittaa strategiamme mukaista muutosprosessia. Nyt meillä on mahdollisuus yhteistyökumppanin kanssa toteuttaa asioita syvällisemmin ja saada aikaan näkyviä tuloksia nopeammin, alustaa omistajayrittäjä Tapio Peltomäki.

– Mistään hetken hengennostatuksesta ei todellakaan ole kysymys, vaan kokonaisvaltaisesta ja jatkuvasta toiminnan kehittämisestä. Tavoitteenamme on olla kasvava, kansainvälinen ja osaava taloushallinnon asiantuntijakumppani asiakkaillemme, jatkaa Peltomäki.

Valmentaja vauhdittaa

Vauhtia ja syvyyttä prosessiin tuo Stara Consulting Group Oy.

– Digitalisaatio mahdollistaa resurssien painopisteen siirtämisen inhimillistä osaamista vaativaan, älykkäämpään tekemiseen. Hyppäsin tavallaan liikkuvaan junaan, sillä tähän suuntaan Tilikeskus-Yhtiöissä toimintaan on jo pidemmän aikaa kehitetty, aloittaa Patrick Stara.

Valmentajan vauhdittamana juna kulkee nyt huomattavasti kovempaa kohti asemaa, jonka kyltissä lukee Taloushallinnon kumppani 2020. Tilikeskus-Yhtiöiden kirkkaana tavoitteena on tarjota nykyistä enemmän asiantuntijapalveluita asiakkaan liiketoiminnan ja strategian tueksi.

Tavoite edellyttää uudenlaisen liiketoimintamallin luomista sekä organisaation kyvykkyyden kehittämistä. Turun Tilikeskus-Yhtiöillä on erityisosaamista useilla eri toimialoilla, muun muassa kiinteistöalalla.

– Näiden osaamisten hallinta sekä asiakkuuksien johtaminen ovat avainasemassa, Stara tiivistää.

Asiakkaat tarvitsevat kansainvälistyvään toimintaansa luotettavan ja osaavan kumppanin.

– Asiakkaan palveluksessa on useita osaamisalueita yhdistävä tiimi, mikä mahdollistaa muun muassa nopean ongelmanratkaisukyvyn. Digitaalisuus ja kansainvälisyys vaativat meiltä sekä huippuosaamista että 24/7 -palveluvalmiutta, painottaa Peltomäki.

Turun Tilikeskus-Yhtiöt on markkinajohtaja Varsinais-Suomessa ja Suomen seitsemänneksi suurin toimija.

Tavoitteet

  • Uudet ja jatkuvasti kehittyvät palvelukonseptit vastaavat asiakkaiden nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin
  • Asiakkaiden liiketoiminnan syvällinen tunteminen ja lisäarvon tuottaminen verkostoituneen liiketoimintamallin avulla
  • Toiminnan painopiste asiakaskohtaisiin asiantuntijapalveluihin automatisoidun aineistonkäsittelyn myötä

Mahdollistajat

  • Asiakastuntemus ja systemaattinen osaamisen johtaminen mahdollistavat 2020-luvun asiantuntijapalveluiden kehittämisen ja tuottamisen
  • Verkostoitunut toimintatapamalli mahdollistaa kansainvälistyvien asiakkaiden asiantuntijapalvelut
  • Uudet työn tekemisen tavat mahdollistavat monimuotoisen työn
Teksti: Mikko Grönman
Valokuva: Esko Keski-Oja